OUJEE

Perjantaina oli ensimmäinen esitys. Kesti kuitenkin tiistaihin asti, että suostuin tulla siitä kirjottamaan.
Tiedätkö kun menet nukkumaan ja sitten sulla on kasa niitä ajatuksia joiden ajatteleminen kirjaimellisesti sattuu. Jotka tulee kiusaamaan suo niin, että nukkumaan meno on enää pelkkä haave. Niitä ei saa pois päästä.
Perjantain esitys on yksi niistä ajatuksista. :---D
Jotenkin se nolottaa enemmän kuin saisi.

Tässä on sulle tiivistelmä tapahtuneesta:
Ennen esitystä olin mitannut mihin korkeudelle cloudin haluan ja laitoin siihen merkit. Dominikan olin värvännyt ennen esitystä laittamaan solmut. En tiedä  miten en jotenkin ollut tajunnut, että jokainen tekee solmut eri tavalla ja se, että tekeekö tiukan vai löyhän solmun vaikuttaa korkeuteen huomattavasti. Noh cloudihan oli siis aivan liian matalalla. Ensimmäisessä osassa mun jalat siis osui maahan kun sillä istuin. No tässä se ei kuitenkaan ollut suuri haitta. Mulla ei ollut pudotuksia. Toinen osa mun esityksestä on siis korkeammalla ja tällöin myös teen pudotuksia. Kun kiipesin nostettuun cloudiin tajusin, että se on edelleen ihan tajuttoman matala. Minkä pudotuksen teenkään pääni osuu patjaan. Mutta mutta esityksen aikanahan aivot ei vain toimi normaalilla tavalla. Järkevä ajattelu on mahdotonta. Valmistauduin siis tiputukseen joka päätyy polviroikuntaan. Juuri ennenkuin olin päästämässä irti mulla tuli se ajatus. "Ok, mä halvaannun jos nyt teen tän."( hehe ehkä hieman liioteltu mutta näin mä ajattelin) Ja näin tein hätäratkaisun ----> päästin myös jalat irti. Eli tipuin kokonaan. Noh semmoista sattuu. Tärkeintä on vain jatkaa! Joo no sitten tulee tää ajatus joka piinaa muo aina ennen nukkumaan menoa. Mä siis kiipeän hyppiksen avulla cloudiin. Ja hyppis pitää saada heitettyä cloudiin. No enpä saanut. Ei hätää yritä vielä! Heitän. Epäonnistun. Heitän. EPÄONNISTUN. Tässä vaiheessa joku repesi yleisössä. Mäkin taisin alkaa nauraa. Aino tulee auttamaan muo ja vihdoin saan hyppiksen cloudiin. Teen yhden tempun ja menen hymyillen kumartamaan.
OUJEE.
menipä putkeen.

Voisin lopettaa tämän sanoin:
"Perjantaina EN feilaa." kop kop kop kop kop kop kop

15 postausta on tosi paljon.

THE päivä

Perun sanani! ei eie eie ei en mä oo vielä valmis!!!!!UUU AA PEE ÖÖ ÄÄ Pakokauhu!Muutan zimbabween än yy tee NYT! Mahaa alkaa kutittamaan aina kun muistan. Mites se mun esitys järjestys menikään? Mitä jos mä tekisinkin tällä lailla? EI ET NYT MUUTA ENÄÄN. Jalkaankin sattuu. Se salee menee rikki kesken esityksen..En pysty en kykene en halua ei ää öö yyyyyy

Suomen kielellä: Tänään on esitys ja mua pelottaa ihan hirveästi.

Ps. ostin eilen 20€ erittäin rumat sukat.

Mitä me nyt ollaan?

Tää vuosi on tosi pelottava. Yhtäkkiä lähtee kaikki pohja! Loppuu koulu ja loppuu sirkus. Mun vissiin pitäis olla valmis seuraavaan etappiin. 

Mitä sä nyt olet? Mikä susta tulee? Mitä sä nyt teet? Enää ei kuule mitään muita kysymyksiä. Ja pahin on se, että en mä osaa vastata. Ja tuntuu, että kaikki muut osaa.

Tuntuu vähän irralliselta. Välillä se on kiva ja välillä ei.

Ylämäet

Nyt tässä vaiheessa kun esitys alkaa todenteolla jännittää on hyvä listata ylämäkiä mistä mä olen jo selvinnyt! Asioita jotka mä ylpeydellä olen selättänyt.

• Ylioppilaskirjoitukset. Tässä päättötyövuoden vierellä on vaaninut kirjoitukset. Voisi sanoa näin, että vei aika lailla mun huomion kokonaan. 
• Mun pari lopetti. Esitys puoliksi valmiina, puvut tekeillä ja mulla turvallinen olo ja saan viestin "Mä lopetan." Kyllä siinä muutamat kyyneleet tuli itkettyä.
• Tyhjän paperin kammo. Mä jouduin alottamaan kokonaan alusta. Siinä tuli semmonen paniikki. En mä kerkeä. En mä enää keksi mitään uutta.
• Jatkuvasti avautuva haava. Ei se kerkeä parantua, kun se aina avautuu uudestaan. Sattuu.
• Perjantai illan treenit. Hah tää on noloa myöntää, mutta on tääkin ollut ylämäki. Kaverit lähtee radalle ja minä treeneihin.
• Kipeys juuri pahimpaan aikaan. Eli sairastin kaksi viikkoa juuri nätisti kun esitykset läheni.

MUTTA NYT MÄ OLEN TÄSSÄ! Esitys on ensiviikolla ja kyllä! Mä olen valmis!

Cloudswing

 Pilvikeinu! Eikö kuulostakkin ihanalta! Kun meidän täytyi päättää oma laji mä tiesin heti. Pilvi ja keinu ja minä.
Se oli uutta ja erilaista.
Teki perhosia masuun!

Täytyy myöntää kun samaa lajia jynssää viidettä vuotta(?) putkeen niin kyllä se mulla jymähti paikoilleen. Tuli fiilis " Mä tunnen tän jo läpikotoisin". HAH.
Se miten mä lähdin uudestaan tätä välinettä lähestymään oli ilmaisu ja rytmit. Tajusin, että esityksiin on mahdollisuus saada ripasu juuri minua. Tehdä uusia ulottuvuuksia siitä vain "Tässä minä teen temppuja pienomusan tahtiin" showsta.
Päädyttiin myös Sannan kanssa tekemään yhdessä ja se oli uutta.

Tällä hetkellä Cloudi on mulle yhtä fresh kuin sillon kun sillä ensimmäisiä kertoja kiemurtelin. Täytyy vain jaksaa etsiskellä.

Tässä oli mun ja pilvikeinun rakkaustarina. Aivan tavallinen.

Kerrokset

Mulla on kolme takkia päällekkäin. Kolme kerrosta. Mikä niistä sitten on mun oikea kerros? Mikä olen minä?

 Tietysti täytyy luoda erilainen kuori eri tilanteisiin. Ei vanhempien kanssa käy sama Helmi kun keskiyön kavereiden kanssa.

Nuoruus tunnetaan oman identiteetin etsimisestä. Kerroksista oikean valitsemisesta.

Täytyykö valita vain yksi?

Me

Me ollaan niin erillaisia. 

Me sanottiin Seve nimistä poikaa 5 vuotta Severiksi, eikä hän uskaltanut korjata.

Me keräännytään aina jossain kohtaa treenejä kasaan juoruumaan kunnes Pinja tajuaa, että laiskotellaan.

 Me naureskellaan vieläkin Samulin hiuksille.

Me myös nauretaan toistemme virheille.

Me ollaan hyväksytty, että ollaan surkeita pyramideissa.

Me ollaan siitä huolimatta nolattu itsemme lukuisiin kertoihin järkyttävien pyramidiesitysten kanssa.

Me käytiin kysymässä saadaanko mennä leikkimään huimalaan ilmaiseksi, kiitokseksi keikasta.

Me oltiin varmaan tunti pallomeressä.

Me lauletaan vuodesta toiseen toistemme esitysmusia.

Me tiedetään mikä on murhaavakatsetonttukäsiheilutus.

Meillä on vieläkin kauden lopussa aina nyyttärit.

Me ollaan kasvettu yhdessä.

Me ollaan perhe.

Miksi sirkus?

No koska kun mä olin neljä, mulle tahdottiin harrastus ja kilometrin päähän kotoota rakennettiin uusi hieno koulu  jossa oli uusi hieno sirkustila jossa alettiin pitämään uusia hienoja sirkustunteja. Helppoa ja kivaa! Jee!

No siitä on nyt 14 vuotta ja edelleen täällä. Ai miksi? Rehellisesti sanottuna oon miettinyt tota aika monta kertaa. En pysty edes laskea sormilla montako kertaa oon aatellut, että vois nyt lopettaa tän. Enpä lopettanut. Ai miksi? Koska tää on koti. Tää on perhe. Emmä vaan pääse täältä pakoon. Enkä mä tahdo!
Se pukkari. Siellä mulla tulee aina välillä semmonen valaistus. Tunne, että tämä on mun paikka.

Kun joku kysyy "Miksi sirkus?" sanon aina "Miksi ei?". Se on laji jossa ei ole rajoja. KAIKESSA on rajoja. Liikaa rajoja. Sirkuksessa ei ole. Sä saat tehdä kaiken täysin omalla tyylillä.

KOSKA RAKASTAN!

Kevät

JOKA vuosi tää tuntuu vaan niin taijanomaiselta. Uudelta alulta. 

Ja juuri sitä mä nyt tarvitsinkin. Voin ihan täysin myöntää, että oon ollut poikki. Ja jotenkin sekaisin. hah mikä alkuvuosi.

Niin monta sekunttia,minuuttia,tuntia olen tuijottanut cloudia. On ollut vaikea saada se into takaisin.

Auringonsäteet.

ne 

toi

sen

takaisin!

      

 Me selvittiin!